Joonas Lyytinen Liikettä Helsinkiin!

Närkästyin

Eilinen tasa-arvoista avioliittolakia ajavan kansalaisaloitteen lähetekeskustelu eteni vanhojen nuottien mukaan ilman suurempia yllätyksiä. Vastustajien mukaan oltiin viemässä lapselta oikeutta isään ja äitiin ja korostettiin "lapsen etua", Soini uhriutui, James Hirvisaari visioi  "perinteisen avioliiton" kannattajien syrjinnällä ja Pentti Oinonen ja Mika Niikko olivat, noh, Pentti Oinonen ja Mika Niiko.  Velikullat vaikuttivat enemmän vuoden sketsihahmo -kilpailun hahmoilta kuin kansanedustajilta.

Tästä ei kukaan jaksa närkästyä.

Se mistä minä tänä aamuna närkästyin oli Ilta-Sanomien otsikko:

Jani Toivola närkästyneenä.

Peggy McIntoshin vuonna 1988 julkaisema kuuluisa essee White Priviledge: Unpacking the Invisible Knapsack listaa 50 erilaista tapaa, joilla Yhdysvalloissa valkoinen etuoikeus ilmenee. Yksi näistä tavoista on:

34. I can worry about racism without being seen as self-interested or self-seeking.

Mitä kertoo Ilta-Sanomien toimittajien mahdollisesti tiedostamattomista asenteista, että kun Jani Toivola piti lähetekeskustelun yhteydessä maltillisen ja asiallisen puheenvuoron yhtenä kansanedustajana muiden joukossa, se lehdessä raportoitiin "närkästymisenä"?

Niin kauan kun jokainen seksuaalivähemmistöön kuuluva, nainen tai ei-kantasuomalainen joka puhuu tasa-arvosta tai heikommassa asemassa olevien ryhmien asemasta leimataan hienohelmaiseksi ammattiloukkaantujaksi,  on miesten, valkoisten tai heterojen etuoikeuksista puhuminen lähes mahdotonta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (34 kommenttia)

Janne Suuronen

"
Mitä kertoo Ilta-Sanomien toimittajien mahdollisesti tiedostamattomista asenteista, että kun Jani Toivola piti lähetekeskustelun yhteydessä maltillisen ja asiallisen puheenvuoron yhtenä kansanedustajana muiden joukossa, se lehdessä raportoitiin "närkästymisenä"?
"

Ai. Toivolan puheessaan käyttämällä esimerkillä 1600-luvulla tapahtuneesta homoseksuaalien kaulojen katkaisemisesta on jotain tekemistä 2000-luvun avioliittolakien kanssa ? Natsi-kortti vissiin oli jo liian käytetty.

Homoseksuaalit eivät 2000-luvun Suomessa ole mitenkään sorrettu ryhmä. Marttyyriyden ylläminen ja "sorrettu ryhmä" mielikuvien luominen on valtapolitiikkaa. Ei kovin asiallista, vaikka suuri joukko ihmisistä ja erityisesti mediasta näyttäisi mielikuvat kritiikittä nielevän.

Käyttäjän joonasl kuva
Joonas Lyytinen

Minusta on ihan aiheellinen kysymys, että kuka tässä on heittäytymässä marttyyreiksi ja sorretuksi ryhmäksi:

"Nyt syrjityiksi ovat vaarassa joutua perinteisen avioliiton kannattajat." - James Hirvisaari (m)

"En hyväksy sitä, että jotenkin leimataan taantumukselliseksi, vanhanaikaiseksi ääri-ihmiseksi, jos kannattaa sitä, mikä on voimassa oleva lainsäädäntö." - Timo Soini (ps)

"Jos tämä toteutuu, niin tullaanko meitä kohtelemaan rikollisina, kun vastustamme. En minä tule hyväksymään tätä koskaan" - Timo Soini (ps)

Peräänkuulutan myös suvaitsevaisuutta meitä kristillisiä arvoja seuraavia kohtaan! Missä ovat
heteroiden ihmisoikeudet? Avioliittolain muutos on samaa kuin yhteiskunnan pakko-ohjelmointi. Jos ajattelet toisin, olet lähes rikollinen.
- Teuvo Hakkarainen (ps)

Toteaminen, että homoseksuaalit ovat olleet historiallisesti ollut sorrettu ryhmä - rikoslaissa 70-luvulle ja sairausluokitutksessa 80-luvulle - ei mielestäni ole mitenkään erityisen kontroversaalia semminkin kun ryhmällä edelleenkään ei ole Suomessa samoja oikeuksia kuin valtaväestöllä.

Janne Suuronen

Historiallisesti me kaikki olemme olleet sorrettuja. Suomalaisia vietiin orjiksi vielä pitkälti 1800-luvulle asti. Historiallisiin vääryyksiin tai ulkomailla vieläkin tapahtuvaan homoseksuaalien sortoon vetoaminen ovat tarpeetonta marttyyriasenteen luomista keskusteltaessa Suomen nykyisen lainsäädännön muuttamisesta.

Lauseesi "ryhmällä edelleenkään ei ole Suomessa samoja oikeuksia kuin valtaväestöllä." on aika usein nähty ja hyvin vahva statementti. Kuitenkin sen takana olevat faktat ovat sekä lainsäädännöllisesti, sitä koskettavien ihmisryhmäkokojen suhteen erittäin marginaalisia asioita. Hieman kuin, että kokonaisen kirjan arvostelussa takerruttaisiin aina vain kirjan yhteen sanaan. Tässä nyt kyllä kieltämättä ajauduin itse asiasta sivuun. Siihen, kuinka mielikuvia luodaan ja keskustelua käydään.

Käyttäjän joonasl kuva
Joonas Lyytinen Vastaus kommenttiin #4

"Suomalaisia vietiin orjiksi vielä pitkälti 1800-luvulle asti. "

ööh, mitä? {{lähde?}}

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #4

HÄH???

" Suomalaisia vietiin orjiksi vielä pitkälti 1800-luvulle asti. "

Voisitko valaista tätä hieman lisää?

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Perussuomalaisten kapea näkökulma, on kuin suoraan leikeistä, joissa pojille kuuluvat kaikki hiekkalaatikot.

Homo- ja naispelon juuret, ovat syvällä, alun perin uskonnollisissa - ja samalla kulttuurisissa - juurissa.

http://demoni.puheenvuoro.uusisuomi.fi/146480-tyto...

Janne Suuronen

"
Homo- ja naispelon juuret, ovat syvällä, alun perin uskonnollisissa - ja samalla kulttuurisissa - juurissa.
"

Homo- ja naispelko ? Olipas kapea näkökulma Perussuomalaisista. Kuin suoraan jostain leikistä ;)

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

No mutta Janne. Eivätkö perussuomaiset sitten olekaaan profiloituneet raavaiden miesten puolueeksi, kuten Timo Soini ilmoittaa. Ja homovasteiseksi jopa ohjelmansa mukaisesti.

Voisit silmäillä linkkiä, jonka postasin.

Käyttäjän HannuTaskinen kuva
Hannu Taskinen

Turhaa meuhaamista kun suomessa on jo tasa-arvoinen avioliittolaki.
http://krooninenaly.wordpress.com/2013/02/27/meill...

Käyttäjän joonasl kuva
Joonas Lyytinen

Tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön vastustajat ovat usein syyttäneet sen kannattajia "avioliittoinstituution rapauttamisesta" ja korostaneet "perhearvoja". Tätä taustaa vasten esittämäsi argumentti nykylainsäädännön "tasa-arvoisuudesta", joka nojaa siihen, että avioliitto tulkitaan puhtaana juridisena sopimuksena ilman minkäänlaisia ihmissuhteisiin ja ihmisten tunne-elämään liityviä siteitä on vähintään koominen.

Itse olen sitä mieltä, että mikään ei halvenna avioliittoa instituutiona yhtä pahasti kuin tuon argumentin esittäminen.

Teemu Tilaeus

Vastustajien argumentit huokuivat uskonnollista paatosta, joka on varsin tyypillistä herännäiskokouksissa. Vastaavanlainen uskontoon hirttäytyminen häiritsee vakavamielistä keskustelua seksuaalivähemmistöjen oikeudellisesta asemasta.

On vaikea ymmärtää, miksei samaa sukupuolta olevilla pareille voitaisi myöntää oikeutta solmia avioliittoa keskenään. Kyse on ennen kaikkea juridiikasta. Miksi tätä asiaa ei voitu käsitellä juridisesta näkökulmasta käsin, mihin kansalaisaloitekin otti kantaa?

Perussuomalaisten nuijapuolueen edustajien esittämät vasta-argumentit olivat kokonaan kuin toisesta maailmasta. En kehtaisi tuollaisia vakavissani esittääkään, mutta en myös uhraa aikaa moisten aivopierujen kumoamiseen. Rajallisen ymmärryksen omaavien ihmisten kanssa keskustelu asiasta kuin asiasta on pään lyömistä seinään.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Jos asiaan ottaa puhtaan juridisen näkökulman, mitään ei tarvitsisi tehdä, koska nykyinen lainsäädäntö täyttää yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuskäytännönkin vaatimukset. Lakeja voi toki muuttaa, mutta se on sitten politiikkaa.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Julia Pohjala

Nykyinen lainsäädäntö ei ole tasa-arvoinen, sillä se asettaa samaa sukupuolta olevat parit hierarkisesti eri asemaan pakottamalla nämä paljastamaan suhteensa laadun virallisissa rekistereissä. Onhan kaikilla mahdollisuus mennä naimisiin, mutta vain ja ainoastaan vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tämä ei auta ihmisiä, joita ei kiinnosta tämä vastakkainen sukupuoli. Lisäksi Suomi on lainsäädännöllisesti monia muita sivistyneitä länsimaita jäljessä, vaikka haluamme sanoa, että ohmisoikeustilanteemme on hyvä.

-
Terveisin tuleva juristi

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #17

Perustuslakivaliokunnan kannan mukaan nykytilanne on OK.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Julia Pohjala Vastaus kommenttiin #18

Perustuslakivaliokunta muodostaa vain osasta kansanedustajiamme. Sen sana ei ole (vielä) laki. Mitäs sitte kun esim. Ruotsissa ja Alankomaissa muutos on jo tehty. Olivatko heidän lakiasiantuntijansa vain tyhmiä kun näyttivät vihreää valoa? Kuulemani mukaan kumpikaan maa ei ole vielä kaatunut homosaation edessä.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #20

Yleensä perussuomalaisten leirissä on ollut tapana vähätellä erinäisten virallisten instanssien ratkaisuja, mutta vaihteluhan virkistää.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän joonasl kuva
Joonas Lyytinen Vastaus kommenttiin #21

Se, että perustuslakivaliokunta katsoo, ettei joku asiantila ole perustuslain vastainen, ei tarkoita, etteikö se olisi ongelma tai voisi olla jopa tasa-arvo tai yhdenvertaisuusongelmakin. Esimerkiksi, vallitsee aika suuri konsensus siitä, että työelämän palkkatasa-arvo miesten ja naisten välillä on tasa-arvo-ongelma. Perustuslain vaistainen asiantila ei ole kuitenkaan sekään.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #22

Mennään siis politiikanteon puolelle.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän joonasl kuva
Joonas Lyytinen Vastaus kommenttiin #23

Tottakai tämä on politiikka. Perustuslakivaliokuntakin on politiikkaa. Perustuslaki on poliitikkojen kirjoittama ja poliittisella prosessilla säädetty. Sitä eduskunnassa kansanedustajat tekevät.

Ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ja tasa-arvokin ovat poliittisia kysymyksiä. Vai mitä ne sinusta ovat?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #24
Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen Vastaus kommenttiin #17

Julia Pohjala: - "Nykyinen lainsäädäntö ei ole tasa-arvoinen, sillä se asettaa samaa sukupuolta olevat parit hierarkisesti eri asemaan pakottamalla nämä paljastamaan suhteensa laadun virallisissa rekistereissä."

Täh?! Eivätkös avioliitossa olevat heteroparitkin ihan yhtälailla joudu paljastamaan suhteensa laadun virallisissa rekistereissä? Jos rekisterissä lukee, että "naimisissa", niin kyllä kai jokainen arvaa, että ne kiksii keskenään?

Käyttäjän joonasl kuva
Joonas Lyytinen Vastaus kommenttiin #25

"Täh?! Eivätkös avioliitossa olevat heteroparitkin ihan yhtälailla joudu paljastamaan suhteensa laadun virallisissa rekistereissä? Jos rekisterissä lukee, että "naimisissa", niin kyllä kai jokainen arvaa, että ne kiksii keskenään?"

Noh, kansalaisaloitteen hyväksyminen poistasi tämänkin ongelman kun sen jälkeen ei voisi arvata kuksiiko miehen vai naisen kanssa kotona. Voi pysyä kaappiheterona jos haluaa. Win-win.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen Vastaus kommenttiin #27

Joo, win-win ja (ehkä adoptio-oikeutta lukuun ottamatta) ehdottomasti kannatettava laki, mutta perustelut ovat joskus huvittavia -- puolin ja toisin.

Käyttäjän joonasl kuva
Joonas Lyytinen Vastaus kommenttiin #30

Noh, vakavasti ottaen, yhteiskunnassa edelleen vallitsevien asenteiden vuoksi julkinen heteroseksuaalisuus ja julkinen homoseksuaalisuus ovat (valitettavasti) eri asioita (kuten hyvin varmasti tiedät). Jos löydät jostain tutkimuksen jonka perusteella ihmisiä Suomessa on systemaattisesti ja laajamittaisesti syrjitty esimerkiksi työhönottotilanteessa heidän heteroseksuaalisen identiteettinsä vuoksi niin kerro ihmeessä.

Esimerkiksi:

"Sosiologi Kati Mustola oli kolme vuotta sitten mukana kirjoittamassa Euroopan sosiaalirahaston ja Työministeriön rahoittamaa tutkimusta nimeltä ”Eihän heterotkaan kerro...” Sen mukaan joka viides miesvastaajista oli havainnut työpaikallaan seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää. Naisista saman oli havainnut 12 prosenttia. Syrjinnän kohteeksi joutuneet homo- tai bi-miehet katsoivat lesbo- tai bi-naisia huomattavasti useammin, että heidän seksuaalinen suuntautumisensa on ollut työhönotossa tapahtuneen syrjinnän pääasiallinen tai osasyy. "
http://yle.fi/vintti/yle.fi/poliisitv/raportit0f66...

https://www.tem.fi/files/26783/TEM_16_2010_netti.pdf

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen Vastaus kommenttiin #31

Ovathan ne, mutta onhan se myös vähän hassua, jos ensin ollaan sitä mieltä, että seksuaalisuudella ei saa olla merkitystä, ja sitten taistellaan sen puolesta, että seksuaalisuutta ei tarvitsisi ilmoittaa (koska sillä epäillään olevan merkitystä).

Syrjintään yleisesti en oikein osaa ottaa kantaa, koska minuakin on syrjitty (minulle kuuluisi huomattavasti nykyistä korkeampi asema ja isompi palkka), mutta se ei tunnu ketään kiinnostavan eikä minulta ole kukaan tutkija koskaan mitään kysynyt.

Käyttäjän joonasl kuva
Joonas Lyytinen Vastaus kommenttiin #32

Öööh, ei se ole hassua. Ajatus on, että lainsäädännön ja valtion tulisi kohdella kaikkia seksuaalisesta suuntauksesta huolimatta tasaveroisesti ja samalla tunnustetaan se tosiasia, että yhteiskunnassa vaikuttaa ennakkoluuloja, jotka aiheuttavat kyseisten ryhmien syrjintää ja häirintää. Ihan yksinkertaista se on.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

- "34. I can worry about racism without being seen as self-interested or self-seeking."

Ei pidä paikkaansa. Jos mietitään, että keiden harjoittamaan rasismiin tuo liittyy, niin tietysti valkoihoisten eli merkitys kääntyy lauseen subjektiin itseensä. Eli siis voi olla huolissaan siitä, että oma viiteryhmä on rasistinen. Tottahan se on, mutta en usko, että myöskään esimerkiksi kukaan mustaihoinen tulisi leimatuksi itsekeskeiseksi tai omaneduntavoittelijaksi, jos ilmaisisi huolensa mustaihoisten harjoittamasta rasismista.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Jos tuon oli tarkoitus olla vastaus minun kommenttiini, niin pyydän vähän selitystä. En ymmärtänyt, mitä tuossa videossa haluttiin sanoa.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Yleensähän ihminen pelkää /inhoaa eniten niitä asioita joita löytää itsestään jotka ovat syvällä piilossa aiheuttaen ahdistuksen ja inhonkin kaltaisia tuntemuksia.
Kokoomuslainenhan se vuoden piti viimeiselläkin kerralla lakialoitetta pöytälaatikossaan.Pelkonen on ainoa julkisesti myönteisen kannan omaava kokkareissa joka myös äänesti lain puolesta.Silloin.Eli täyttä farssia taas kerran jo valmiiksi päätetystä asista.Äänestäjille tarkoitettua purtavaa hallituksen saamattomuutta peittelemään.

Äänestäjien ja näiden muinaisjäänteiden takia Suomessa ei etene mikään ei talous ei ihmisoikeudet kuten ei mikään muukaan.EU: nkin suosituksia vastaan kapinoidaan joka asiassa,josta olisi hyötyä ihmisille.Omien lakien kautta torpataan kaikki mahdollisuudet tässä maassa kenenkään yksilönkään toimia.Papat roikkuu siellä mammojen kera,vallankahvassa ja nuoremmalla polvella (es.hallitus)ei ole sanansijaa eikä taitoa minkäänlaiseen tekemiseen.
Virastot ynm.täytetään omilla miehillä,naisilla jottei vaan uutta verta ja ummehtunutta veliverkostoa saada katkeamaan.

Jani Virtanen

Mika Niikko argumenteillaan ja koko yön odotuksillaan selvästi osoittaa, että hän nimenomaan inhoaa, kammoaa, homoseksuaalista käyttäymistä (yhdyntää), vaikka yrittää kiertää sitä heikoin tuloksin. Siis sitä kliseenomaista miehistä homokäyttäytymistä ja koodistoa ala Tom Of Finland ja NYC gay disco.

Riippumatta siitä mitä mieltä itse olen ko. laista, Niikon pitäisi ilahtua homoavioliitoista koska aivan varmaa on, että hänen kammoamansa homoilu vähenee (ja aika pian kuihtuu kokonaan), kuten heteroseksillekin käy avioliitossa.

Kimmo Leino

Suomen hallitus siis PELKÄÄ eniten lasten ihmisoikeuksia Suomessa ?

Perustualaki 118 § ...Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ...Syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

Nykyistä "avioliittolaki"-esitystä ei voi ymmärtää lukemmatta oikeusministeriön sivuilla olevaa "isyyslakiesitystä" !

Rekisteröidyssä parisuhteessa elävien "lapset" merkitään suoraan heidän "lapsikseen" rekisteröidyn parisuhteen perusteella !

REKISTERIMERKINTÄRIKOS; joka tahallaan saattaa rekisteriin valheellisen tiedon.

Uudella "isyyslailla" ( esitys ) on tarkoitus sallia RIKOSTEN TEKEMINEN !

Maistraattien väestötiestojärjestelmässä jo nyt isätieto on tarkoituksella merkitty väärin; tai sitä ei ole 10 - 15 % tapauksia.

Jos järjestelmä murennetaan KOKONAAN "isyyslailla" ei avioliiton esteiden "tutkinnalla" todellisuudessa ole enää mitään merkitstä !

Mutta vaitoehtoa EI OLE : KKO:n seulontapäätös ( asiaa EI oeteta tutkittavaksi ). DNA-tutkimusta EI hyväksytä avioliiton esteiden tutkinnassa !

Nämä sateenkaariperheiden "suoralapset" varmasti joskus avioituvat; osa myös heterosuhteisiin; miten heidän oikeusturvansa tuossa tilanteessa varmistetaan ? ( ai "perustuslain 118 §:llä ... EI SYYTEOIKEUTTA ? )tai EOA päätöksellä 876/2/9 "poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa ).

Ai lapsiasainvaltuutetun tutkinnalla tai lausunnolla tähän lakiin ( eron syynäkö oikeusministeriön lausuntopainostus ? )

Jos rikollisuusoikeus ( lupa tehdä rekisterimerkintärikoksia ) annetaan homoille; kai samat "oikeudet" tulee antaa heteroille ? ... äiti saa merkitä minkä tahansa miehen lapsen isäksi "väestötieto"-järjestelmään !

Taisi YK:n Lasten oikeuksien sopimus unhoittua sateenkaari-ihmisiltä ? ( lapsella on OIKEUS tietää alkuperänsä ( myös biologinen )).

TIETOA tarvitaan myös avioliiton esteiden tutkinnassa ... jos YHDET saa rikkoa lakia MIKSEI KAIKKI ?

Ai se johtaa ANARKIAAN ?

Ei kansanedustajilla enää mitään valtaa Suomessa ole : Iltalehti 19.2. 2013 MILJOONIEN RAHAVIRRAT PUOLUEILLE ; sisäpiiriläinen: "Rahaa ei todellakaan maksettu turhaan".

Eli vuosikymmneien lahjonnalla "vakuutusyhtiöt" ovat alkaneet käyttää LAINSÄÄDÄNTÖVALTAA Suomessa ! Tämä on johtanut RYHMÄKURIIN; eli puoluejohto MÄÄRÄÄ kuinka tulee "äänestää" LAHJUSTEN MUKAAN ( mm- laki 444/2012 MILJARDIKAAPPAUKSESTA ) ( Olli Pusa / kirja Renkien kaappaus ).

RAHAN VALTA tulee säilyttää myös "avioliittolailla" ja "isyyslailla" ; lehtolapsista pitää tehdä PERINNÖTTÖMIÄ; jotta rahan valta säilyy "valituilla" lapsilla; jotka on pienestä pitäen KOULUTETTU käyttämään RAHAN VALTAA !

Hetkeksi Suomeen rantautuneet lasten ihmisoikeudet ( KKO päätös 11/2012 ) tulee PURKAA nopeasti "lainsäädännöllä" ja rekisteröidyssä perisuhteessa olevat saavat vapaasti päättää "isyydestä"; voiko homopari vaihtaa maistraatin tietojärjestelmässä "isää ja äitiä" VUOROVIIKOIN mielensä mukaan ?

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Ehkei tarvitsisi vaihtaa isän ja äidin paikkaa jos lakiin kirjattaisi HENKILÖIDEN oikeus avioliittoon.Silloinhan tasa-arvo toteutuisi niin femakkojen kuin mies-asia miestenkin haluamalla tavalla.Kaikki ihmiset olisivat samalla viivalla kun vielä ihmisoikeuksia noudattaen mentäisiin muissakin asioissa.Oikeudellisissa kuin muissakin.Yhtä perhettä olisi koko maailma sitten.Ilman syrjintää ja ahneuden aiheuttamaa eriarvoistamistakaan ei esiintyisi.Lapsetkin saisivat olla lapsia eikä huolenvyöhykkeistön uhreja taitamattomien käsissä,hysterian vallassa.

Lastensuojelun ongelmat ovat enemmänkin lain epäkohdissa(perheiden oikeudet on poistettu) ja verkostoissa,poliittisissa tahoissa joiden intressiin ei kuulu pienten ja heikompien edut.
Nämä perheet lapsineen ovat nappuloita isommissa kuvioissa.Huoltajuuskiistoissa on heillä alhainen kynnys ottaa lapsi/lapset "hoitoon"firmojen lisääntyviin laitoksiin ja perhekoteihin sekä sijoituksiin erilaisiin paikkoihin.Valvomaton tuottoisa toiminta on tuottanut satoja firmoja ja laajennuksia kansainvälisten isojen sekä kotimaisten isojen toimijoiden bisneksessä.

Es.Turvakotien tarkoitukset voivat jäädä epäselviksi silloin kun sinne hakeudutaan syystä että isä halutaan perheestä ulkoistaa.Voidaan myös toimia toisinpäin sekä lopputulos voi olla myös molempien vanhempien ulkoistaminen lapsensa/lapsiensa elämästä.Politiikka on hurja väline kun sen tahtotila ei sisällä inhimillisyyttä,ollen tietysti myös mittari yhteiskunnan tilasta, kun nähdään miten lapsia kohdellaan,perheineen v.2014.

Toimituksen poiminnat